Jep jep. Nyt painan alle sata. Piti varmistua asiasta, ja kyllä, jo muutaman päivän on vaaka näyttänyt alle sataa. Olo on ihan mielettömän hyvä muutenkin!

Äsken iltapalaksi söin salaattia ja kaksi kananmunaa. Vielä olisin voinu syödä yhden valkuaisen, muttei minulla ollut valmiiksi keitettyjä kuin kaksi (unohdin keittää), mutta tuskin isoa vahinkoa tein. Lisäksi otin kalaöljykapselin, magnesiumin sekä luontaistuotekaupasta niveliä "voitelevan" pillerin - on sitten lumetta tai ei, mutta polviin  ei satu salilla. Toisaalta veikkaan kyllä, että olen vaan oppinut tekemään askelkyykyn oikein, ja siksi ei polviin satu enää.

Treenaan yhdellä lepopäivällä paitsi kevennetyllä viikolla, jolloin on kaksi lepoa. Ensi viikko on sellainen. Lisäksi siihen kuuluu kaksi salia, kaksi 45-60 min lenkkiä sekä hiit, jonka sain pt:n suostumuksella vaihtaa zumbaksi. Rakastan zumbaa!

Viikko sitten nakkasin 4 isoa muovikassia vaatteita uffille. En tiedä, että onko niistä enää käyttöön kenellekään, mutta minä en niitä todellakaan enää koskaan tarvitse. Uusia salivaatteita pitäisi ostaa, mutta ostan vasta joulun välipäivinä. Niin ei sitten harmita, kun joutuu ne viskaamaan pois, kun nekin tulevat vielä isoiksi. Aika huikeeta muuten!

Tavoitteeni on olla 50 kiloa kevyempi. Se ei kuitenkaan ole kiveen hakattu vaan se voin ihan hyvin painaa vähän enemmän, jos näytän normaalipainoiselta. Pidän sitä nyt sellaisena tietynlaisena merkkipaaluna tulevaisuuteen. Ja kun 25 kiloa on lähtenyt, ostan niitä uusia salivermeitä. Se on näillä näkymin juuri joulun välipäivinä tai ehkä jo ennen. Pikkuhiljaa, ei tässä kiirettä.

Elämä muutenkin hymyilee, kaikki on oikein mainiosti. Joulukin lähestyy, enää kuukausi siihen!

Terkuin

yhä pienenevä Paksukainen